En oo koskaa kirjoittanu tästä mihinkään, saati sitten puhunut. Ja en tiijä julkaisenko tätäkään. Mun isä kuoli viime vuonna, ihan yhtäkkiä. Ja tällä tarkoitan, että sillä ei ollut ikää kuin vähän päälle 40, eikä sellaisia tappavia sairauksia. Se koitti soittaa mulle sinä iltana, enkä vastannu sille, kun oli ollut rankka päivä, eikä huvittanut puhua.
Noh, mun oli puhe mennä sen tykö viikoksi tytön kanssa ja ihmettelin, kun se ei vastannu puhelimeen. Varmaan siksi, kun se ei enään voinut. Oon syyttänyt itseäni, rypeny itsesäälissä... Toivonu, et kaikki on vaan unta. Enne meni joka päivästä, nyt välillä ajatukset harhailee ja edelleen syytän tästä itseä. En tiijä pääsenkö tästä koskaan ylitse ja milloin tajuan, et isää ei enään oo. Vaikka ite järjestin hautajaiset, ostin ja valitsin kiven ja arkun, niin ei. Musta vaan tuntuu, et se on ulkomailla ja tulee sieltä viel takas. En saa tätä ulos ja ahdistaa koko ajan enemmän ja enemmän. Tiijän et Tarvin apua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti